2022-2023

Tytöt 2016

Kauden kehittynein: Tämä pelaaja on ollut joukkueemme yksi aktiivisimmista harjoittelijoista tällä kaudella. Hän keskittyy ja kuuntelee aina valmentajan ohjeet ja vinkit treeneissä, sekä tekee täysillä parhaansa. Hän omaa upeat joukkuepelaajan taidot, sekä ottaa aina muut huomioon. Tässä tytössä on sisua ja taitoa, joka näkyy myös siinä että hän pelaa vuotta vanhempien joukkueessa. - LILJA LASSILA

Kauden pelaaja: Tämä pelaaja on kehittynyt ensimmäisen kauden aikana aivan valtavasti. Pallonkäsittelytaidot, heittäminen sekä oikeaoppinen LayUp sujuu jo moitteettomasti. Tällä tytöllä on treeni-asenne kohdillaan, sekä hymyä ja vauhtia riittää jokaisissa treeneissä. - SOPHIE KALLIONIEMI

Pojat 2016

Kauden kehittynein: Tämä pelaaja on pelannut vasta lyhyen ajan ja liittyi joukkueeseen tämän kauden aikana. Treeniaktiivisuus, sekä mieletön tsemppi joka harjoituksissa on tuottanut tästä pelaajasta lyhyessä ajassa joukkueemme ehdottoman “sisupussin” ja taistelijan. Lisäksi hän on rohkea kentällä ja aina innokas oppimaan uutta. Hän on hyvä joukkuekaveri ja ottaa aina muut huomioon kentällä ja sen ulkopuolella. - TOMAS TAPIOHARJU

Kauden pelaaja: Tämän pelaajan kehitys on ollut huikeaa katseltavaa ensimmäisen kauden aikana. Vauhti ja kehitys on ollut niin lennokasta, että kokemusta on jouduttu hakemaan vuotta vanhempien peleistä omien harjoitusten lisäksi. Omatoiminen harjoittelu ja into lajia kohtaan on tuottanut hyvät pallonkäsittelytaidot, heittotaidon, sekä molempien käsien oikeaoppiset LayUpit. Asenne ja aktiivisuus on kohdillaan, sekä vauhti sen kuin kiihtyy…!  - NIKLAS PIKKARAINEN

Tytöt 2015  

Kauden kehittynein: Tämä pelaaja tulee paikalle aina hymyillen yrittämään parhaansa ja on saanut roimasti itseluottamusta lisää varsinkin kevään aikana, jopa niin paljon, että ohjaa jo kentällä muita pelaajia. - CECILIA TAXELL

Kauden pelaaja: Tämä pelaaja on joukkueen aktiivisimpia treenaajia; on käynyt tapahtumissa päävalmentajaakin enemmän. Hän toteuttaa aina ennakkoluulottomasti sitä, mitä pyydetään ja on saanut paljon rohkeutta lisää pelatessaan. - SILVIA VILLARREAL

Pojat 2015 

Kauden kehittynein: Tämä pelaaja on kehittynyt hurjasti kauden aikana sekä on aina tunnollinen treenaaja. - VEETI PETÄJÄ

Kauden pelaaja: Tämä pelaaja on taitava,nopea,hyvän huumorin omaava peluri ja kaikkien kaveri. - ELIEL GYLLENBÖGEL

Tytöt 2014 

Kauden kehittynein: Tämä pelaaja on kauden aikana tehnyt suuria harppauksia sekä puolustus- että hyökkäyspäässä. Vikkelä tyttö menee kiistapalloihin kovalla asenteella, eikä pelkää pieniä kolhuja. Kevään aikana lay-up viimeistely kovasta vauhdista on kehittynyt huimasti! Varokaa vastustajat, täältä tulee! - AURORA APE

Kauden pelaaja: Ryminällä joukkueeseen sisään hypännyt pelaaja on ottanut suuria kehitysaskeleita kauden aikana.

Vaikka pelikengät unohtuisi kotiin, hän vetää 100-lasissa harjoituksesta toiseen. Tämä urheilullinen pelaaja pelaa upean ennakkoluulottomasti ja upottaa lay-upit varmoin ottein. Tästä tytöstä kuullaan vielä! - FILIPPA SÄRKILAHTI

Pojat 2014

Kauden kehittynein: Tämä pelaaja on mennyt hurjasti eteenpäin kauden aikana. Hänen pallonkäsittely on parantunut ja kikkoja löytyykin nykyisin tosi monipuolisesti. Aktiivinen treenaaminen ja into liikuntaan ja korikseen näkyy selkeästi nopeassa kehityksessä. Huikea kehitysaskel on kauden aikana tullut myös valmentajien ohjeiden kuuntelemisessa. Hän on hyvä joukkuepelaaja ja hieno tsemppari puolustuksessa. - VERTTI KALELA

Kauden pelaaja: Tämä pelaaja aloitti koriksen vasta syksyllä, mutta on huikealla tavalla kivunnut jo nyt yhdeksi joukkueen runkopelaajista. Hän on todella kova puolustaja ja on aina ensimmäisenä juoksemassa puolustukseen. Myös layupit sujuvat hienosti molemmilla käsillä. Mutta ennen kaikkea hän on treeneissä aina innokkaana ja vetää sata lasissa hymyssä suin. Joskus silloinkin kun harjoitteessa pitäisi mennä rauhallista kävelyvauhtia. - ELIEL HIETALA

Tytöt 2013

Kauden kehittynein: Tämä pelaaja aloitti syksyllä koripallon ja on kehittynyt huimaa tahtia. Hän osaa lukea peliä ja sijoittua tilanteen mukaan puolustuksessa ja hyökkäyksessä poimien levypalloja ja viimeistellen koreja. Sima basket turnauksesta "Tämä pelaaja puikkelehtii kentän läpi parin cross-overin avulla ja viimeistelee layupin hienosti". - ELSA LAMPENIUS

Kauden pelaaja: Tämän pelaajan kehitys on ollut huimaa ja hän on kehittynyt vahvaksi pallon käsittelijäksi ja korin tekijäksi. Hän on aktiivinen ja ahkera harjoittelija joka keskittyy treeneissä hyvin. Tämä pelaaja tsemppaa aina muita ja on iloinen pelikaveri. - CAMILLA LATVALA

Pojat 2013

Kauden kehittynein: Tämä pelaaja on mennyt paljon harjoittelussa eteenpäin ja on ahkera ja tunnollinen harjoittelija, sekä hyvä joukkuepelaaja. - ALEKSI SAVIJOKI

Kauden pelaaja: Tämä pelaaja on innokas harjoittelija joka nauttii paljon pelaamisesta. - EINO HAUTALA

Tytöt 2012 

Kauden kehittynein: Tämä pelaaja aloitti koripallon vasta viime kaudella, mutta tuntuu kehittyvän melkein joka tapahtumassa. Hän on peleissä alkanut saada enemmän rohkeutta ja heittopaikka 45 asteen kulmasta alkaa olla jo taattua tavaraa. Puolustuksessa on nähty pitkin kautta upeita riistoja syöttölinjoilta sekä tiukkaa pallollisen puolustusta. Treeneissä tämä tyttö on kestohymyllä varustettu intoilija, joka kannustaa kaikkia ja iloitsee myös muiden onnistumisista. - MATILDA HÄGMANN

Kauden pelaaja: Tämä pelaaja aloitti huikean kehityksensä jo viime kaudella ja kuluneella kaudella vauhti on vain kiihtynyt. Tämän super urheilullisen tytön voi laittaa vartioimaan niin vastustajan nopeinta kuin isointakin pelaajaa ja hän on noussut joukkueen tärkeäksi luottopelaajaksi, joka tekee aina parhaansa. Hyökkäyspäässä hän toimittaa periksiantamattomuudellaan joukkueelle suurimman määrän hyökkäyslevypalloja ja viimeistelee and-oneja vahvoilla powerlayupeillaan. Lisäksi tämä tyttö on loputtoman innokas ja aurinkoinen joukkuekaveri, joka tekee joukkueesta yksilöitään suuremman kokonaisuuden. - SOPHIA APE

Pojat 2012

Kauden kehittynein: Tämä pelaaja on ottanut valtavia harppauksia koripallossa. Tunnollinen, kiltti ja toisia auttava joukkuepelaaja. - WILLIAM SUNDVIK

Kauden pelaaja: Tämä pelaaja on taitava joka antaa 110% peleissä ja treeneissä. - OIVA SOININEN

Tytöt 2010-2011 

Kauden kehittynein: Ottanut isoja askeleita harjoittelemisessa eteenpäin ja on tunnollinen ja ahkera harjoittelija. - LINDA LAURILA

Kauden pelaaja: Pelannut vanhemmassa ikäluokassa upeita pelejä kauden aikana. - ANNI MÄKINEN

Pojat 2011  

Kauden kehittynein: Tämä pelaaja on ollut erittäin innostunut koriksesta ja onkin treeneissä lähes aina, ja käy lisäksi pelaamassa/heittämässä korista paljon myös omalla ajallaan. Hän on myös kiinnostunut koriksen seuraaja muutenkin ja jenkkien NBA-pelaajat tunnetaan läpikotaisin takavuosien tähdet mukaan lukien. Hän on ollut mukana joukkueessamme vasta vajaat pari kautta, mutta kehitys koripallotaidoissa on ollut nopeaa. Tämä pelaaja omaa jo paljon erilaisia korinalusliikkeitä ja heittotaitokin on harjoituksen myötä koko ajan parantunut. - VEIKKO TOIVANEN

Kauden pelaaja: Tämä pelaaja on innostunut koriksesta ja treenaamisesta tämän kauden aikana toden teolla. Kevätkaudella hän on noussut yhdeksi aktiivisimmista treenaajistamme. Hän on erinomainen kuuntelemaan valmentajien ohjeita ja keskittymään tekemään oikeita asioita harjoituksissa, niin lajitaitojen kuin fysiikkaharjoitustenkin osalta. Hän onkin ottanut isoja harppauksia kehityksessään ja noussut laadukkaan tekemisen ansiosta nopeasti joukkueemme avainpelaajien joukkoon. - JEREMY ESSOH

Pojat 2010 

Kauden kehittynein: Tämä pelaaja otti toisena koriskautenaan ison kehitysharppauksen. Hänellä on urheillessa aina hymy huulilla ja uusia haasteita pelkäämätön asenne: näillä luonteenpiirteillä ja koripalloprofessorimaisella kiinnostuksella hän oivaltaa joka harjoituksissa ja joka pelissä uusia lajin yksityiskohtia, jotka tekevät hänestä koko ajan paremman ja paremman pelaajan. - EMIL HONGISTO

Kauden pelaaja: Tämä pelaaja on esimerkillinen monilajiurheilija (voimahyökkääjä koriksessa, toppari futiksessa), joka kauden aikana nousi joukkueen kantavaksi pelaajaksi sekä peleissä että harjoituksissa. Isot harjoitusmäärät ja tinkimätön harjoittelun laatu näkyvät hänen fysiikan kehityksessä ja kiinnostus palloiluun hänen taidossa olla “pelissä sisällä”. -MILTON EKHOLM

Tytöt 2008-2009 

Kauden kehittynein:  Tämä pelaaja on ottanut kuluneen kauden aikana hurjan askeleen pelillisesti joka näkyi Wu16 karsinnoissa varmana ja vahvana suorittamisena. -IDA VAINIO

Kauden pelaaja: Pelannut u17 SM-sarjassa hyviä pelejä. Ottanut pelillisesti isoja askeleita. Loukkaantumisesta huolimatta ahkera harjoittelia ja aina paikalla. - EMMA HÄMÄLÄINEN

Pojat 2008-2009  

Kauden kehittynein: Valinnan tekeminen vuoden kehittyneimmästä pelaajasta on ollut haastava tehtävä valmennustiimille. Joukkue on kehittynyt kovaa vauhtia eteenpäin menneen kauden aikana yksilö- kuin joukkuetasolla. Tulos näkyi kauden päätteeksi kahden divarin final4 paikkana, joista ylemmästä tuli hopeaa. Valinta oli kuitenkin tehtävä. Tästä pelaajasta on vuoden aikana kehittynyt varma aloitusviisikon pelaaja. Tämä on kova suoritus siihen nähden, kuinka vähän aikaa kyseinen pelaaja on harrastanut koripalloa. Rohkeutta ja varmuutta on tullut etenkin hyökkäyspäähän yksilöllisten taitojen kehittymisen myötä. Puolustuspäähän on tullut sitä kuuluisaa "sähinää", jolla on hidastettu vastustajien takamiehiä. Pelaaja on aktiivinen harjoittelija ja hänen tekemisestään paistaa aito halu kehittyä ja oppia paremmaksi koripalloilijaksi. - LAURI ARALA

Kauden pelaaja: Kauden pelaajan valinnassa yhdistyy moni eri asia. Valinnassa eniten merkitsee kuitenkin pelaajan kokonaisvaltainen merkitys joukkueelleen. Kyseinen pelaaja harjoittelee ja etenkin pelaa aina täysiä. Tämä periksiantamaton asenne nostaa koko joukkueen intensiteettiä ja tasoa. Pelaaja on monipuolinen "scoraaja" ja puolustuspäässä hän on myös kehittynyt kauden aikana selkeästi. Kauden pelaaja valinta on erittäin kova suoritus siihen nähden, kuinka kauan hän on harrastanut koripalloa. Pelaajalla on halu ja etenkin kiinnostus kehittyä aina paremmaksi pelaajaksi. - LEO PERTTULA

Tytöt 2007 / WU16 valtakunnallinen   

Kauden kehittynein: Tasaista kehitystä koko kauden ajan, mutta selvästi silminnähtävimmät kehitysharppaukset kauden tärkeimmissä ja kovimmissa peleissä. Todellinen joukkuepelaajan malliesimerkki. - MIRJAMI OJALA

Kauden pelaaja: Tämän pelaajan tekemistä kentällä on todella siistiä katsoa. Taitava pelaaja, joka on tehnyt hurjan määrän töitä taitojensa eteen. Tulos on ollut tällä kaudella myös suoraan sanoen hurjaa, katsokaa vaikka tilastoista. Tämä pelaaja on vakiinnuttanut paikkansa maajoukkueen mukana. - SINI LUUKKONEN

Pojat 2005-2008 HARRASTE  

Kauden kehittynein: Tämä pelaaja on mennyt keväällä eteenpäin valtavin harppauksin, eikä se ole jäänyt huomaamatta. Monipuolinen viimeistelijä puolustusta unohtamatta ja osaa ottaa huomioon myös muut pelaajat. - RASMUS MINKKINEN

Kauden pelaaja: Tämä pelaaja omaa todella hyvän sekä tasapainoisen heiton ja tulosta tulee. Myös puolustus maittaa ja ottanut siinäkin isoja kehitysaskeleita. Hymy ei juuri hyydy ja kaveri selvästi nauttii pelaamisesta. - EELIS WIGELL

Tytöt 2006 / WU17 SM  

Kauden kehittynein:  Tämä pelaaja on ottanut hurjia askeleita harjoittelemisessa sekä pelaamisessa eteenpäin tämän kauden aikana. - VERONICA HERMUNEN

Kauden pelaaja: Tämä pelaaja on pelannut wu17/wu19 sarjoissa ja ollut läpi kauden luotettava ja tunnollinen pelaaja. Tämä pelaaja on todellinen joukkuepelaaja. Hän on ollut molemmissa sarjoissa paras pisteidentekijä. - LILLI ONNELA

Tytöt 2005 / WU19 SM 

Kauden kehittynein: Tämä pelaaja on ottanut huimia askeleita pelillisesti. Pallollinen varmuus loppukaudesta oli aivan eri luokkaa kuin alkukaudesta. - TUULI LEHTI

Kauden pelaaja: Tämä pelaaja on joukkueen ehdoton moottori puolustus, sekä hyökkäyspäässä. Tältä pelaajalta voi odottaa aina 100% joka tilanteessa. - MILJA BERGMAN

Vuoden joukkue 

19-vuotiaiden tyttöjen joukkue (Joukkueessa pelasi 2005-07 tyttöjä)

ToPoLan 19-vuotiaiden tyttöjen joukkue edusti seuraa esimerkillisesti. Harjoituksissa LYK:llä näkyi päivittäin mahtava ja ahkera tekemisen meininki, jonka tuloksia lunastettiin upean kauden mittaan tasokkaassa 19-vuotiaden tyttöjen SM-sarjassa. ToPoLan tytöt nappasivat sarjassa kovia voittoja ja kevään loppukiri vei joukkueen todella lähelle mitaliotteluita. LYK:llä olikin kotimatseissa aina hieno tunnelma tämän joukkueen pelatessa.

Vuoden valmentaja

Tämä valmentaja on saanut joukkueeseensa iloisen ja innostuneen ilmapiirin. Pelaajat ovat treeneissä hymy huulilla, mutta hyvällä tekemisen asenteella ja vauhtia riittää. Kehitystä on tapahtunut kauden aikana hienosti. Joukkue on myös kasvattanut tasaisesti pelaajamäärää ja mukana on jo yli 20 innokasta pelaajaa. Tämä valmentaja omaa kokemusta koripallosta ja juniorivalmennuksesta jo pidemmältä ajalta. Hän on ollut sitoutunut joukkueen toimintaan ja ohjannut sitä osaavalla ja laadukkaalla otteella.

Kauden valmentaja on: - MARIA LAVONEN, Tytöt 2013-joukkueesta.

Kauden tyttöpelaaja

Tällä pelaajalla oli todella vahva kausi sekä 19-vuotiaiden että 17-vuotiaiden tyttöjen SM-sarjoissa, ollen molemmissa sarjoissa tehotilaston ylivoimainen ykkönen. Hän on myös erittäin hyvä ja vahva puolustuspään pelaaja. Hän on esimerkillinen harjoittelija ja erinomainen roolimalli seuran nuoremmille junioreille. Tämä pelaaja on tunnollinen harjoittelija, sekä loistava joukkuepelaaja. 

Baltic Sea Cupissa tammikuussa hän teki lopullisen läpimurron tyttömaajoukkueisiin ja hänet valittiin turnauksessa Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen parhaaksi pelaajaksi. 

Ehtipä hän kauden mittaan käydä opettamassa myös Pojat 2010-joukkueellemiten tehdään kärrynpyöriä. Voimistelutaustasta ei ole haittaa koripalloon. Tämä vinkiksi kaikille pikkujunnuille. 

Kauden tyttöpelaaja on: - LILLI ONNELA, Tytöt 2005-06-joukkueesta

Kauden poikapelaaja

Tämä pelaaja on ollut pitkään oman joukkueena peruspilareita. Pelaaja näyttää omalla esimerkillään hyvän tekemisen mallia jokaisissa harjoituksissa sekä pelitapahtumissa muille joukkuetovereille. Hänellä on kapteenin ominaisuuksiin kuuluvaa johtajuutta kentällä sekä sen ulkopuolella. Valmentajat voivat aina luottaa häneen, jos hänelle asetetaan jonkinlaista vastuuta. Hän on ahkera harjoittelija, hyväkäytöksinen, reilu joukkuekaveri sekä hänellä on halu kehittyä aina paremmaksi urheilijaksi. Näiden ominaisuuksien kautta hän on hyvä roolimalli seuran nuoremmille junioreille. - JERE MANNER, Pojat 2009-joukkueesta.

Erityispalkinto 2023

ToPoLa haluaa erikseen kiittää Paukkua erinomaisesta seuran eteen tehdystä työstä. Paukku eli Ruth Rökman on aina auttamassa, järjestelemässä ja selvittelemässä asioita hymy huulilla. 

Kiitos Paukku tästä kaudesta, hienoa työskennellä kanssasi. 

Kauden ToPoLalainen

Tämä henkilö on vaikuttanut ToPoLassa kymmeniä vuosia, muun muassa pelaajana, valmentajana ja taustatyöntekijänä. Hänen kädenjälkensä on näkynyt erityisesti seuran vanhimpien tyttöikäluokkien menestyksessä, joiden kanssa hän on ollut mukana jo touhukerhoikäisistä lähtien.

Hän on tehnyt pyyteetöntä työtä joukkueidensa ja seuran eteen, mutta rautaisella ammattitaidolla.Hänen sitoutumisensa joukkueen toimintaan on ollut esimerkillistä. Hän ei tee ikinä itsestään numeroa, siitä huolimatta, että osaamista riittää, vaikka muille jakaa. Hänellä on vankka tausta koripalloilijana aina miesten mestaruussarjasta asti, mutta ennen kaikkea hän on liikunnan moniosaaja, liikuntatieteiden maisteri Jyväskylästä, sekä liikunnan opettaja ja Urhea-valmentaja Haagan peruskoulussa. Tätä fysiikkavalmennuksen osaamista hän on tuonut joukkueidensa käyttöön, joissa onkin huomattava määrä erittäin hyvin valmennettuja urheilijoita, joilla pelaaminen ei jää fysiikasta kiinni.

Viime viikonloppuna kolme hänen valmentamaansa tyttöä osallistui 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueleirille. Tämä henkilö on myös ystävällinen ja aina valmis auttamaan kaikkia muita ToPoLalaisia. Hän tuo aina myös mukanaan positiivista fiilistä LYK:lle. Kauden topolalainen on: - PUTTE ONNELA

Koripalloliiton 17-vuotiaiden tyttöjen SM-sarjan Vuoden pelaaja 2023

Tämä palkinto on erittäin arvostettu, sekä kunnioitettu, sillä valinnan ovat tehneet kaikkien SM-sarjan joukkueiden valmentajat. WU17 SM-sarjan Vuoden pelaajaksi 2023 on valittu LILLI ONNELA. Lillin tilastokeskiarvot sarjasta ovat vakuuttavat: 22,6 pistettä, 12,7 levypalloa, 3,8 syöttöä, 4,1 riistoa ja 1,7 torjuntaa. Paljon onnea ansaitusta tunnustuksesta jälleen tänäkin vuonna Lilli!