Lillin, Sinin ja Miltonin kuulumisia
10.6.2026
Kävimme kysymässä kuulumisia upeat kaudet pelanneilta ToPoLa-kasvateilta Lilli Onnelalta, Sini Luukkoselta ja Milton Ekholmilta
Lillin upea kausi Italiassa
ToPolan kasvatti, 2006-syntynyt Lilli Onnela pelasi päättyneellä kaudella Italiassa
Faenzan joukkueessa Naisten Serie A2:ssa. Italiaan tie vei kahden HBA:ssa Naisten Korisliigaa pelatun upean kauden jälkeen. Faenza yllätti monet nousemalla kauden päätteeksi ohi ennakkosuosikkien ykkösliigaan Serie A:han. Myös henkilökohtaisesti kausi oli Lillille menestys, hänen tilastoidessaan joukkueensa suurimmat minuutit 30,9 min/peli, komeilla 15,5 pisteen ja 7,4 levyrin ottelukeskiarvoilla.
Lilli oli myös isossa roolissa aloitusviisikon pelaajana marraskuun 2025 maajoukkueikkunassa, kun Susiladies voitti EM-karsinnoissa upeasti Ruotsin Urhea-hallin haltioituneen yleisön edessä. Tulevana kesänä Susiladies leireillee ja pelaa aktiivisesti kansainvälisissä turnauksissa, osana valmistautumista seuraavan kesän koti-EM-kisoihin. Mukana leirityksissä osana valmennustiimiä on myös ToPoLan päävalmentaja Jussi Laakso.
Kauden päätteeksi saimme odotetun uutisen, kun ilmoitettiin Lillin siirtymisestä ensi kaudeksi Yhdysvaltoihin yliopistokoriksen pariin. Lillin ensi kauden opinahjo ja koripallojoukkue on NCAA:n 1-divisioonaa pelaava Davidson North Carolinassa. Davidson on akateemisesti arvostettu yliopisto ja koripalloilullisesti sen tunnetuin kasvatti on Stephen Curry.
1. Onnittelut hienosta kaudesta Italiassa, joka päättyi upeasti sarjanousuun. Mitä asioita itsellesi nousi eniten esille kaudesta?
Lilli: ”Kiitos. Kaudesta jäi tosi hyvät muistot. Suurimpina asioina mieleen jäi joukkueen yhteenhitsautuminen. Joulukuussa menetimme kolme aloitusviisikon pelaajaa ja silloin tuntui tosi epävarmalta. Tämä toisaalta yhdisti meitä, jotka jäimme jäljelle. Opimme kevään aikana miten pelaamme parhaiten yhdessä, joka lisäsi keskinäistä luottamusta. Tietysti kauden huipennus oli sarjanousun varmistuminen.”
2. Miten vuosi Italiassa sujui muuten?
Lilli: ”Vuosi sujui kokonaisuudessaan todella hyvin. Alkuun uudessa maassa ja kulttuurissa oli paljon opeteltavaa, mutta sopeuduin nopeasti. Sain joukkueesta hyviä ystäviä ja viihdyin Italiassa erinomaisesti. Oli hienoa päästä kokemaan paikallista kulttuuria, kieltä ja elämäntapaa samalla, kun sai keskittyä täysillä koripalloon.”
3. Kesä taitaa mennä osin myös Susiladiesin kanssa leireillessä ja pelatessa, katseen ollessa jo seuraavan kesän koti-EM-kisoissa. Millä fiiliksin lähdet Susiladies-kesään?
Lilli: ”Todella innostunein fiiliksin. On aina kunnia päästä edustamaan Suomea ja työskentelemään maajoukkueympäristössä. Kesä tarjoaa mahdollisuuden kehittyä, oppia kokeneemmilta pelaajilta ja samalla näyttää omaa osaamista. Toki koti-EM-kisat ensi vuonna ovat varmasti monen mielessä, ja niiden eteen tehdään töitä jo nyt.”
4. Ensi vuodeksi suuntaat Yhdysvaltoihin Davidsonin yliopistoon. Miten yliopistoksi lopulta valikoitui Davidson?
Lilli: ”Davidson vakuutti minut kokonaisuudellaan. Siellä yhdistyvät laadukas koripallo-ohjelma, korkeatasoinen opiskelu sekä ympäristö, jossa uskon voivani kehittyä sekä urheilijana että opiskelijana. Keskustelut valmennuksen kanssa olivat todella positiivisia, ja minulle tuli vahva tunne siitä, että Davidson on juuri oikea paikka seuraavaan vaiheeseen urallani.”
5. Milloin on muutto Yhdysvaltoihin ja millaisin odotuksin sinne olet lähdössä?
Lilli: ”Muutto on loppukesällä elokuussa, lukuvuoden alussa. Lähden Yhdysvaltoihin todella odottavaisin ja innostunein mielin. Tiedän, että edessä on paljon uusia asioita ja varmasti myös haasteita, mutta juuri se tekee kokemuksesta niin mielenkiintoisen. Odotan erityisesti pääseväni harjoittelemaan ja pelaamaan uudessa ympäristössä sekä tutustumaan uusiin ihmisiin.”
6. Haastattelimme sinua ToPoLan kausikirjaan ja silloin kerroit nauttivasi italialaisesta keittiöstä ja pizzapuolella suosikkisi oli prosciutto-pizza. Oletko ehtinyt Suomeen palattuasi käydä maistamassa Casa Maressa ToPoLa-pizzaa?
Lilli: ”En ole vielä ehtinyt, mutta se on ehdottomasti kesän to do -listalla. Täytyy käydä testaamassa, miten ToPoLa-pizza pärjää Italian vuoden jälkeen!”
7. Mitä terveisiä haluat lähettää ToPoLan-junioreille?
Lilli: ”Nauttikaa koripallosta ja uskaltakaa unelmoida isosti. Kehitys vaatii paljon työtä, monipuolista harjoittelua ja kärsivällisyyttä, mutta samalla on tärkeää pitää hauskaa ja nauttia matkasta. ToPoLassa saa loistavan pohjan koripallolle, joten kannattaa hyödyntää kaikki mahdollisuudet oppia ja kehittyä. Tsemppiä harjoitteluun ja peleihin – ehkä nähdään vielä joskus samoilla kentillä!”
Lilli ehtikin tässä vastausten ja niiden julkaisun välissä vierailla myös ToPoLan kesäleirillä. Lapsilla oli paljon kysymyksiä näistä ja muistakin asioita, ehdittiin käydä heittokisoja, ja innokkaiden lasten nimmarijono oli tosi pitkä. Kuulimme myös, että Lilli itsekin on aikoinaan ollut ToPoLan kesäleiriläinen. Hienoa oli saada sinut mukaan kesäleirivieraaksi Lilli.
Sinille Naisten Korisliigan pronssia
ToPoLan kasvatti, 2007-syntynyt Sini Luukkonen pelasi viime kauden Naisten Korisliigaa ToPon joukkueessa, jonka riveissä voitti SM-pronssia. Onnittelut Sini! Sini on aiemmin pelannut otteluita tyttöjen maajoukkuetasolla, sekä 16-vuotiaissa että 18-vuotiaissa tytöissä. Myös Sini siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltojen yliopistokentille, Kent State -yliopistoon. Ohiossa sijaitseva Kent State University pelaa NCAA 1-divisioonaa Mid-American konferenssissa.
1. Onnittelut Naisten Korisliigan pronssimitaleista. Miltä tuntui ensimmäinen koko kausi Naisten Korisliigatasolla?
Sini: ”Ensimmäinen kausi tuntui todella hyvältä ja uusia joukkueita vastaan pelaaminen auttoi minua kehittymään paljon sekä yksilönä että joukkuepelaajana.”
2. Olet muuttamassa ensi kaudeksi Kent State -yliopistoon Ohioon Yhdysvaltoihin opiskelemaan ja pelaamaan. Mitä kautta yhteys yliopistoon syntyi?
Sini: ”Pelasin helmikuussa Ohiossa turnauksessa, jonka perusteella koulu otti minuun yhteyttä. Keskustelimme pari viikkoa, minkä jälkeen koulu lennätti minut ja perheeni tutustumaan heidän henkilökuntaansa ja joukkueeseen. Samalla matkalla sitouduin kouluun.”
3. Milloin on muutto Yhdysvaltoihin ja millaisin odotuksin sinne olet lähdössä?
Sini: ”Lähden ennen juhannusta, ja olen todella innoissani sekä valmis uusiin kokemuksiin ja tutustumaan uusiin ihmisiin.”
4. Mitä suunnitelmia sinulla on kesäksi?
Sini: ”Kesän suunnitelmat ovat melko selkeät. Tarkoituksena on treenata, tutustua uusiin joukkuetovereihin ja sopeutua uuteen ympäristöön.”
5. Mitä terveisiä haluat lähettää ToPoLan-junioreille?
Sini: ”Tsemppiä kesätreeneihin ja tulevaan kauteen! ❤️”
Miltonin debytoi Miesten tasolla HBA:ssa 1A-divisioonassa
2010-syntyneen Miltonin Ekholmin kausi jatkui siitä mihin edellinen jäi. Hän oli ToPoLan 16-vuotiaiden poikien SM-sarjajoukkueen kapteeni ja johdatti joukkueen historialliseen 4. sijaan, joka on ToPoLan kautta aikojen kovin poikapuolen saavutus. Milton oli läpi kauden koko sarjan johtavia pelaajia.
Myös lupaavassa 16-vuotiaiden poikien maajoukkueessa Milton kuului koko kauden avainpelaajien joukkoon. Edessä onkin mielenkiintoinen maajoukkuekesä valmistautuessa 16-vuotiaiden poikien elokuussa Makedoniassa pelattaviin B-divisioonan EM-kisoihin.
Milton harjoitteli jo päättyneellä kaudella muutaman kerran viikossa HBA:n Miesten 1A-divisioonaa pelaavan joukkueen kanssa, ja pääsi kevätkaudella pelaamaankin useammassa Miesten 1A-divisioonan pelissä, vasta 15-vuotiaana. Ensi kaudeksi Milton siirtyy harjoittelemaan ja pelaamaan HBA.n joukkueen vakituiseen vahvuuteen.
1. Tulevana kesänä ovat edessä ensimmäiset EM-kisat, elokuussa 16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat Makedoniassa. Millä mielin lähdet tulevaan kesäleiritykseen ja kohti EM-kisoja?
Milton: ”Lähden kesän kisoihin hyvin mielin ja onhan se aina kiva kun pääsee pelaamaan maajoukkuepelejä.”
2. Harjoittelit ja pelasit jo päättyneellä kaudella HBA:n Miesten 1A-divisioonajoukkueen mukana jonkin verran. Ensi kaudeksi siirryt vakituisesti joukkueen riveihin. Miltä tuntuivat ensimmäiset ottelut miesten sarjoissa?
Milton: ”Pelit olivat paljon fyysisempiä, mutta myös opettavaisia.”
3. Mahtuuko kesään muuta kuin koripalloa? Millaisia kesälomasuunnitelmia sinulla on?
Milton: ”Maajoukkueleirejä on paljon mutta kerkeää vähän muitakin juttuja tehdä kuten olla mökillä.”
4. Mitä terveisiä haluat lähettää ToPoLan nuoremmille junnuille?
Milton: ”Uskokaa itseenne ja treenatkaa kovaa.”
Onnittelut Lillille, Sinille ja Miltonille upeasta viime kaudesta. Kaikkien topolalaisten puolesta paljon onnea tuleviin kuvioihin!

.jpg)
