Toukokuun kuukauden topolalainen: Anna Laurinsilta

7.6.2021

ToPoLa esittelee ja palkitsee kuukausittain aktiivisia, esimerkillisiä ja innostavia topolalaisia.


Toukokuun kuukauden topolalainen on LA:ssa pelaava Anna Laurinsilta, joka muutti viime syksynä puoleksi vuodeksi Uruguayhin. Atlantin toiselta puolelta Anna tuo meille nyt innostavan ilosanoman: "Koris on kivaa kaikkialla maailmassa!" Alta pääset lukemaan Annan tarinan hänen itsensä kertomana.

Koris on kivaa kaikkialla maailmassa

Syksy 2020 toi minulle mukanaan uusia kokemuksia, kun pääsin muuttamaan puoleksi vuodeksi Uruguayhin. Otin mukaan koriskengät, päätin ostaa pallon paikan päältä ja toivoin löytäväni korin, jotta voisin ainakin harjoitella heittoja. Toisin kävi. 

Sattuman kauppaa osuimme iltakävelyllä korishallille ja hetken päästä olin perillä naisten harkka-ajoista. Yllätys oli ekoissa harkoissa aika suuri, sillä pelaajien keski-ikä oli n. 15 vuotta, vaikka oli mukana muutama kolmekymppinenkin. Mutta vastaanotto se vasta yllätys olikin: kaikki olivat superystävällisiä ja harjoitteleminenkin sujui ihan hyvin, vaikka en osaa espanjaa. Seuraava yllätys oli, että kahden päivän päästä olisi matsi, jonne minunkin tietysti odotettiin osallistuvan. Eipä sitten muuta kuin lisenssin ostoon ja pelaajaksi Club Coloniin!

Pelipäivä oli aika jännittävä: valmentaja piirsi kuviota ja selitti espanjaksi, mutta onneksi englanti on koriksen kieli, joten pysyin osittain kärryillä. Skriinitkin selitettiin niin hyvin, että vaikka en ole koskaan hiffannut niitä Suomessa, ymmärsin, mitä cortina tarkoittaa espanjaksi. Itse matsin hävisimme reilusti, mutta pidin yllä ToPoLan ja Suomen mainetta tekemällä muutaman korin. Eksoottisena hahmona jouduin myös telkkarihaastatteluun ja pääsin siinäkin kertomaan ToPoLasta!

Paljon tuttua, jotain uutta

Koris on Uruguayssa suosittu laji (toki jalkapallon jälkeen) ja 75 000 asukkaan Paysandussakin on kuusi aktiivista seuraa. Tyttökoris on kuitenkin vasta nousussa ja sen eteen tehdään kovasti töitä. Harrastusmaksut tuntuivat pieniltä, mutta suhteessa paikalliseen hintatasoon ne olivat ihan merkittäviä. Pelaajilla ei ole omia palloja ja tytöt pelasivat miesten palloilla. Peliasut ovat seuran ja hieno käytäntö oli se, että ne koottiin matsin jälkeen ja pestiin hallilla. Keräsimme varoja myymällä jos jonkinlaisia arpoja ja leivonnaisia. Tuntui hyvin kotoisalta! Onnistuimme vihjaisemaan joulupukille palloista ja niinpä joukkue sai 10 naisten palloa joululahjaksi.

Harkoissa oli paljon yksilöharjoittelua: heittämistä, pallonkäsittelyä, harhautuksia jne. ja lopussa tehtiin aina lihaskuntoa. Ja ihan lopuksi juostiin viivoja! Lisäksi tehtiin paljon tuttuja liikkuvia harjoituksia kuten jatkuva 3 vs.2, nopeita hyökkäyksiä, kisattiin Erää

Harkat pidettiin omalla uudehkolla hallilla kolme kertaa viikossa ja kun uusi kausi alkoi kesän jälkeen helmikuussa, koottiin eri seurojen pelaajia yhteen ja kokenut valmentaja saapui pääkaupungista Montevideosta valmentamaan. Tämä oli maakuntahallinnon järjestämää tyttökoriksen edistämiseksi.

Koronarajoitukset aiheuttivat sen, että välillä emme voineet harjoitella tai pelata hallilla, mutta varsin otolliset sääolosuhteet (+ 30 C) mahdollistivat jatkamisen ulkona. Oli aikamoinen elämys harjoitella paahtavassa auringossa ja pelata kuumassa illan pimeydessä. Rehellisesti sanottuna en ole koskaan aiemmin hikoillut niin paljon ja juonut niin runsaasti!

Joukkuelaji on rautaa

Olin aikoinaan vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa ja pienellä paikkakunnalla pääsin mukaan koulun korisjengin, vaikka koristaustani oli hyvin vaatimaton. Se oli ihan parasta, sillä sitä kautta tutustuin ihmisiin, sain elinikäisiä kavereita, ja opin vähän koristakin.

Ihan sama tapahtui Uruguayssa: pääsin mukaan porukkaan ja harrastamaan rakastamaani lajia. Joukkuelajiin on helppo mennä mukaan ja olla osa porukkaa. Ja sitten ei ole ihan niin kova ikävä omaa jengiä. ToPola LA oli kuitenkin mielessä koko ajan ja toivon, että kaksi joukkuettani voisi joskus pelata vastakkain!

ToPoLa-perhe kiittää ja onnittelee!


Onko sinulla mielessäsi joku aktiivinen, esimerkillinen tai innostava topolalainen? Ilmianna ystävä, joukkuekaveri, valmentaja tai seuratoimija kesäkuun kuukauden topolalaiseksi: anni.saisto@topola.fi.